ALE Ry:n kevään ohjelma täydentyy muutosten, päivitysten, uusien tapahtumien sekä kilpailun myötä
Uutiset | 14.02.201218.2 Metalstorm III iltamaan muutos
From The Void on valitettavasti joutunut perumaan esiintymisensä lead kitaristin maanpuolustuksellisten velvollisuuksien johdosta. Tilalle ei näin lyhyellä varoitusajalla valitettavasti saatu toista bändiä, mutta sekä Forsaken Legion että Catamenia soittavat pidemmät setit eli musiikkia on tiedossa kolmen bändin edestä!
2.3 “Loputon Gehennan Liekki”-black metal dokumentti
“Kun Euroopan suurilevikkisin heavy metaliin keskittynyt musiikkilehti Terrorizer määritteli muutama vuosi sitten black metal -musiikin merkkiteokset, listalla eivät juhlineet Cradle of Filthin tai Dimmu Borgirin kaltaiset genren tunnetut edustajat. Kärjessä paistattelivat muun muassa suomalaisyhtyeet Beherit ja Impaled Nazarene. Dokumenttielokuva Loputon Gehennan liekki kaivautuu Suomi -black metalin syvimpiin syövereihin ja kertoo samalla suomalaisen undergroundmusiikin kalmanhajuisen menestystarinan.”
Kohua herättänyt “Loputon Gehennan Liekki”-black metal dokumentti esitetään Rovaniemellä Grandessa, Chuck Norris Kierrepotkukerhon yhteydessä, liput 5e ja kannatusjäsenille 4e. Dokumentin jälkeen ilta jatkuu Chuck Norris Kierrepotkukerhon black metal speciaalilla! Esitys alkaa klo:21.00, dokumentin kesto 50 minuuttia.
Lisäinfoa:
http://www.nightvisions.info/loputon_gehennan_liekki.html
31.3 Jalometalli bändikilpailu!
ALE Ry järjestää yhteistyössä Jalometalli organisaation sekä Rovaniemen Nuorisotoimen kanssa Jalometalli bändikilpailun Mondella! Kisan voittaja pääsee soittamaan Oulussa 10-11.8 järjestettävään yhdenteentoista Jalometalliin!
Kilpailuun ilmoittautuvien bändien kriteerit ovat seuraavat:
- Bändin on oltava Lapin läänin alueelta (riittää että yksi jäsen asuu Lapissa)
- Musiikin on oltava metallia
- Bändin on soitettava omaa materiaalia
Bändit voivat ilmoittautua lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen sähköpostitse osoitteeseen ale@arcticliveentertainment.fi. Liittäkää hakemukseen linkki musiikkiinne sekä lyhyt historiikki/kuvaus bändistänne. Kilpailuun otetaan 5-6 bändiä hakemusten perusteella ja valinta tehdään 12.3 mennessä. Itse 31.3 käytävässä kilpailussa bändeillä on 15 minuuttia aikaa soittaa musiikkiaan ja vakuuttaa esiintymisellään tuomarit. Tuomarit antavat palautteensa bändeille heti esityksen päätyttyä ja illan päätteeksi julistetaan kilpailun voittaja.
Tuomaristo koostuu seuraavista henkilöistä:
- Marco Järvenpää, Jalometallin isähahmo sekä Maple Cross yhtyeen nokkamies.
- Teemu Suominen, Spinefarm Recordsin Label Manager sekä Metalheim yhtiön manageri/promoottori.
- Esa Juujärvi, Black Crucifixion yhtyeen basisti sekä yksi Nuclear Night Clubin omistajista.
Liput kustantavat 3e ja tapahtuma on ikärajaton sekä päihteetön. Lipunostaneiden kesken arvotaan muutama kahden päivän lippu Jalometalliin, eli kannattaa tulla paikan päälle kannustamaan bändejä ja nauttimaan musiikista!
http://www.jalometalli.net/
http://www.alery.fi
http://nuti.rovaniemi.fi/
13.4 Metalstorm IV-iltamaan tulee Oululainen Cryptid Kokkolalaisen Schmorfin tilalle, joka siirtyy toukokuun alun uuteen tapahtumaan.
http://www.myspace.com/cryptidband
20.4 Metalstorm V: The Man-Eating Tree, Serenity’s End, Syöveri. Liput 7e, kannatusjäsenille 5e
http://www.themaneatingtree.com/
http://serenitysend.sivuviidakko.fi/
https://www.facebook.com/syoveri
28.4 Arctic Hard Core Pit II tapahtuman paikalliseksi bändiksi vahvistettiin Temppeliherrat!
http://temppeliherrat.bandcamp.com/
4.5 Before The Dawn “Rise Of The Phoenix” Tour at Rovaniemi, supports: Schmorf, Takorauta. Liput 9e, kannatusjäsenille 7e
http://www.beforethedawn.com/
http://www.schmorf.com/
http://www.takorauta.org/
ALE Ry:n kevään ohjelma on nyt valmis ja toivotamme hyvää lopputalvea sekä alkavaa kevättä näiden lisäysten muodossa. Muistakaa liittyä kannatusjäseneksi ja varsinkin Deluxe jäseneksi, sillä Deluxe jäsenyys maksaa itsensä takaisin jo nyt keväällä, mikäli käytte kaikissa tapahtumissamme!









